Reija Haapanen

Juhannusiltapäivän ratoksi

Tallennan Vapaavuoroon pelin, jota testasimme puolison kanssa pari viikkoa sitten, kun istuimme kaunista kesäiltaa pihassa. Säännöt ovat yksinkertaiset:

1) Kukin sanoo vuorollaan sellaisen lukemansa kirjan, jonka on nähnyt myös elokuvasovituksena. Jos elokuvasta on tehty kirja, hyväksytään tietenkin myös tällainen pari.

2) Jokaisesta ilmoitetusta kirja-elokuva-parista pitää kertoa, kumpi oli parempi ja miksi. Ajanvietteen kannalta on sitä parempi, mitä enemmän esitetyt kirja-elokuva-parit herättävät keskustelua tai väittelyä.

3) Ei saa etsiä netin hakukoneilla apua. Pelin esittelijän ei myöskään ole syytä valmistautua etukäteen netin avulla.

4) Voittaja on se, joka jää viimeisenä jäljelle, kun muut eivät ole enää keksineet pareja.

Peliä keksiessäni ajattelin, että tätähän pelaa vaikka kuinka pitkään. Vaan toisin kävi. Itselläni ongelma on epätasapaino kirjojen hyväksi ja se, että mitenkään ei voi muistaa kaikkia lukemiaan/näkemiään juttuja. Tietenkin voi koettaa huijata, mutta siihen on lievänä esteenä sääntöjen toinen kohta.

Jos kaikki pelaajat ovat kulttuurin suurkuluttajia juuri näissä lajeissa, voidaan rajata kotimaiseen, ruotsalaiseen, rikos-, scifi-, historialliseen tms. kirjallisuuteen.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.